Tieteen ja teknologian arvioinnit
Document Actions
Tieteen ja tutkimusjärjestelmän arvioinnit
Suomen Akatemian keskeinen tehtävä on arviointitoiminta: hakemusten vertaisarviointi, tutkimusohjelmien onnistumisen arviointi, tieteenala-arvioinnit sekä tutkimusjärjestelmää koskevat selvitykset.
Vuonna 2006 Akatemia sai päätökseen laajan arviointi- ja kehittämisohjelman. SIGHT 2006 arvioi Suomen tieteen tilaa, tasoa ja vaikuttavuutta kolmella tasolla: tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä, Akatemian organisaatio ja Akatemian rahoitusmuodot. Akatemian tieteelliset toimikunnat arvioivat omien tieteenalojensa tutkimusrahoituksen ja tutkimuksen vaikuttavuutta vuosina 2005-2006.
Aikaisemmat katsaukset Suomen tieteen tilaan ja tasoon on julkaistu vuosina 1997, 2000 ja 2003. Tieteen- ja tutkimusalojen arviointeja laaditaan vuosittain muutama, ja niillä on merkittävä vaikutus tieteenalojen kehittymiseen.
Korkeakouluarvioinnit
Toiminnan arviointi kuuluu olennaisena osana korkeakoulujen toimintaan. Kaikissa yliopistoissa on tehty 1990-luvulla kokonaisarvioinnit ja useat koulutusalat on arvioitu. Arviointi on ollut erityisen keskeistä ammattikorkeakouluverkon muodostamisessa Suomeen 1990-luvun aikana.
Opetusministeriön yhteyteen perustettiin vuonna 1996 Korkeakoulujen arviointineuvosto avustamaan korkeakouluja koskevia arviointeja.
Teknologian vaikuttavuuden arviointi
Teknologian vaikuttavuuden arviointi on Tekesin keskeinen tehtävä, arviointia käytetään teknologiarahoituksen suuntaamisessa sekä ohjelmaprosessin kehittämisessä. Vaikuttavuuden arviointi on integroitu osaksi Tekesin toimintaa ja toimintaa ohjataan vaikuttavuustavoitteiden mukaisesti. Vaikuttavuutta seurataan ja arvioidaan projektitasolla. Lisäksi Tekes teettää kaikista kansallisista teknologiaohjelmista ulkoiset ohjelma-arvioinnit.
Tekesin toimintaa kokonaisuudessaan on arvioitu useissa ulkoisten arvioitsijoiden tekemissä evaluaatioissa. Lisäksi on tehty tai teetetty lukuisia eri toimintoja ja Tekesiä erilaisista näkökulmista tarkastelevia erillisarviointeja.
Asiakirjat, julkaisut:
- Evaluation of the Finnish Innovation Support System
- Korkeakouluja koskevat arvioinnit
- Suomen Akatemian julkaisusarja
- Tekesin verkkojulkaisuja
- Tekesin ohjelmien arviointiraportteja
- Tekesin ohjelmien raportteja
- Tieteen ja tutkimusjärjestelmän arviointi
- Tutkimus- ja kehitysrahoituksen panokset ja vaikutukset
Organisaatiot: