Suomen teknologia- ja innovaatiopolitiikka
Document Actions
Teknologia- ja innovaatiopolitiikalla edistetään elinkeinoelämän kilpailukykyä ja yhteiskunnan hyvinvointia. Tavoitteena on, että Suomi tarjoaa yrityksille kansainvälisesti korkeatasoisen innovaatioympäristön, joka houkuttelee maahan myös ulkomaisia t&k-toimintoja. Pääministeri Vanhasen II hallitus valmistelee toimikautensa alussa kansallisen innovaatiostrategian.
Tutkimus- ja kehitysrahoitus on tarkoitus nostaa hallituskaudella neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Rahoitusta kohdennetaan strategisen huippuosaamisen keskittymille (SHOK) aloilla, jotka ovat kansantalouden, yhteiskunnan muun kehityksen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä. Alueiden innovaatioperustaa sekä elinkeinoelämän ja koulutus- ja tutkimusyhteisöjen yhteistyötä vahvistetaan klusteripohjaiseen verkottumiseen perustuvalla osaamiskeskusohjelmalla (OSKE).
Teknologian lisäksi huomiota kiinnitetään liiketoimintaosaamisen vahvistamiseen, palveluinnovaatioiden kehittämiseen ja kasvuyrittäjyyteen. Erityisen tärkeää on asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin perustuvien innovaatioiden edistäminen. Määrätietoista ilmastopolitiikkaa edistetään energia- ja ympäristöteknologian t&k-toiminnalla ja julkisilla hankinnoilla.
Yritysten ja koko innovaatiojärjestelmän kilpailukyvyn kannalta on tärkeää verkottua johtavien teknologiamaiden ja alueiden kanssa. Kansainvälisten innovaatiokeskusten verkostoa laajennetaan. Standardisointitoiminta eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla on myös osa innovaatioympäristön kehittämistä.
Teknologia- ja innovaatiopolitiikasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö ja sen toteuttamiseen osallistuvat hallinnonalan laitokset.
Asiakirjat, julkaisut:
Organisaatiot: