Hyppää sisältöön

Tasa-arvo

Document Actions

Naisten osuus (%) ylimmistä yliopistoviroista


Lähde: Eurostat, Tilastokeskuksen tiede- ja teknologiatilastot, Opetusministeriön KOTA-tietokanta

Taulukko numeroina

Naisten osuus yliopistojen uusista opiskelijoista, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista ja yliopistojen opetushenkilökunnasta vuosina 1997 ja 2007.


Lähde: Kota-tietokanta, opetusministeriö.

Taulukko numeroina

Sukupuolten välistä tasa-arvoa pyritään Suomessa edistämään yhteiskunnan kaikilla alueilla. Uusista yliopisto-opiskelijoista on ollut naisia yli puolet 1970-luvulta lähtien. Naisten suorittamien tohtorintutkintojen määrä on kasvanut; vuonna 2007 tohtorintutkinnon suorittajista oli naisia 50,6 prosenttia.

Tutkimus- ja kehittämistehtävissä työskentelevien naisten lukumäärä on noussut tasaisesti. Naisten osuus tutkimushenkilökunnasta oli vuonna 2006 lähes 35 prosenttia ja korkeakoulusektorin tutkimushenkilökunnasta 48 prosenttia. Naisten osuus yliopistojen professorikunnasta on Euroopan unionin korkeimpia.



13.2.2008 Opetusministeriö