Hyppää sisältöön

Tekes 31.01.2011

Pk-yrityksille ja strategiseen tutkimukseen valtaosa Tekesin rahoituksesta

Document Actions

Kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävien pienten ja keskisuurten yritysten ja strategisen huippuosaamisen keskittymien rahoitus kasvoi edellisestä vuodesta. Tekes sijoitti vuonna 2010 yhteensä 233 miljoonaa euroa pk-yritysten projekteihin ja lähes 100 miljoonaa euroa strategisen huippuosaamisen keskittymiin.

Pk-yrityksille kohdistui 61 prosenttia ja alle 500 henkeä työllistäville yrityksille 70 prosenttia yritysten projekteihin myönnetystä Tekesin rahoituksesta.

”Uusien kasvuyritysten aikaansaaminen oli vuonna 2010 Tekesin toiminnan ja rahoituksen painopisteenä. Tekesin rahoitus pienille, alle kuusi vuotta vanhoille yrityksille nousi 104 miljoonaan euroon”, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara kertoo.

Tekes haravoi uusia yritysituja myös tutkimustulosten kaupallistamisesta, liiketoiminta-ideoiden jalostamisesta ja suurten yritysten projektisalkkujen perkaamisesta.

Yli puolet yritysten rahoituksesta suuntautui palvelutoimialoille ja yli 40 prosenttia kaikesta rahoituksesta ei-teknisiin sisältöihin, kuten liiketoimintakonseptien, brändien, muotoilun, työorganisaatioiden, toimintatapojen tai johtamisen kehittämiseen.

Suuret yritykset kanavoivat rahoituksensa pk-yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Suuret yritykset käyttivät lähes kaiken Tekesiltä saamansa rahoituksen julkisen tutkimuksen rahoitukseen tai tutkimus- ja alihankintapalvelujen ostoon pk-yrityksiltä, korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta. Suuret yritykset ovat erittäin tärkeitä verkostojen vetureita. Yli puolet hyödyistä tulee yhteiskunnalle ja kansantaloudelle, kun syntyvä osaaminen siirtyy ihmisten mukana ja yhteistyö- ja arvoverkostoissa suurilta yrityksiltä pk-yrityksille ja tutkimusorganisaatioille.

Kolmen viime vuoden aikana Tekes on rahoittanut yli 500 henkeä työllistävien yritysten tutkimusprojekteja keskimäärin 58 miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä summasta yritykset ovat kanavoineet 57 miljoonaa euroa vuodessa tutkimusorganisaatioille ja pk-yrityksille. Keskimäärin vain 1 miljoona euroa vuodessa on jäänyt suurten yritysten omiin kustannuksiin.

Strategisen huippuosaamisen keskittymille lähes sata miljoonaa euroa

Strategisen huippuosaamisen keskittymien eli SHOKien toiminta laajeni olennaisesti ja ne käynnistivät useita tutkimusohjelmia. Tutkimusohjelmissa tutkimusorganisaatiot ja yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä ja tavoittelevat elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle tärkeillä tutkimusalueilla merkittäviä läpimurtoja.

Vuonna 2010 Tekesin rahoitus SHOKien tutkimusohjelmiin lähes kaksinkertaistui. Tekes rahoitti SHOKien ohjelmia yhteensä 99 miljoonalla eurolla.

Päättyneissä projekteissa syntyi tuotteita, palveluja ja osaamista

Projektien tulosten seurannan mukaan noin kaksi kolmasosaa projekteista tuotti suunnitelmien mukaisia tuloksia. Vuonna 2010 päättyneissä projekteissa syntyi noin 1 100 tuotetta, palvelua tai prosessia, lähes 600 patenttihakemusta ja yli 600 opinnäytettä. Päättyneitä projekteja oli yhteensä noin 1 600.

”Tutkimusten mukaan innovaatiotoiminta on vaikuttanut merkittävästi kansantalouteen siten, että Suomen teollisuustuotanto, vienti ja bruttokansantuote ovat kasvaneet pitkään enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin”, Saarnivaara sanoo.

Taloudellisen tilanteen paraneminen näkyi myös konkurssien vähenemisenä. Vuonna 2010 asetettiin konkurssiin 58 yritystä, joille Tekes on maksanut rahoitusta konkurssiin asettamista edeltäneiden viiden vuoden aikana tai joilla oli konkurssihetkellä jäljellä Tekesin lainaa.

Rahoituksen kysyntä säilyi ennallaan

Kaikkiaan Tekes teki vuonna 2010 rahoituspäätöksiä 633 miljoonalla eurolla, josta 382 miljoonaa euroa kohdistui yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja 251 miljoonaa euroa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojekteihin. Rahoituspäätöksillä tehdyt sitoumukset maksetaan projektien etenemisen ja toteutuneiden kustannusten perusteella.

Rahoituksen kokonaiskysyntä säilyi ennallaan.

Lisätietoja

Vuosikatsaus 2010
Esimerkkejä asiakkaiden tuloksista

pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara
Tekes
puh. 010 60 55700 ja

johtaja Ari Grönroos
Tekes
puh. 050 5577 770

etunimi.sukunimi(at)tekes.fi

Tekes