Yritysten tuotekehityspanostuksissa notkahdus
Document Actions
Yrityksissä harjoitetun tutkimuksen ja tuotekehityksen menot laskivat edellisvuodesta runsaalla 250 miljoonalla eurolla. Menot eivät ole vähentyneet aiemmin koko sinä aikana, kun Tilastokeskus on t&k-panostuksia tilastoinut vuodesta 1971 alkaen. T&k-menot laskivat useimmilla toimialoilla, elektroniikkateollisuudessa eniten, noin 90 miljoonaa euroa. Yritysten t&k-menot olivat vuonna 2009 kaikkiaan 4,85 miljardia euroa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen kokonaissumma jäi kuitenkin vain 85 miljoonaa euroa edellisvuotta pienemmäksi, sillä sekä julkisen sektorin että korkeakoulusektorin menot kasvoivat selvästi. Julkisella sektorilla kasvua kertyi 68 miljoonaa euroa t&k-menojen noustessa 660 miljoonaan euroon. Korkeakoulusektorin 1,28 miljardin euron t&k-menoihin sisältyi 102 miljoonan euron vuotuinen lisäys. Muiden sektoreiden kasvun myötä yritysten osuus kaikista t&k-menoista laski 74 prosentista 71 prosenttiin.
T&k-menot olivat vuonna 2009 kaikkiaan lähes 6,8 miljardia euroa, mikä vastaa 3,96 prosentin bruttokansantuoteosuutta. Osuus nousi edellisvuodesta 0,24 prosenttiyksikköä bkt:n laskun johdosta. Vuonna 2010 menojen arvioidaan kasvavan noin 140 miljoonalla eurolla runsaaseen 6,9 miljardiin euroon. Bkt-osuuskin säilynee korkealla tasolla 3,90 prosentissa. Osuus on Suomessa jo pitkään ollut Ruotsin jälkeen EU- ja OECD-maiden korkein ja muistakin maista edellä on vain Israel.
---
Lähde: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2009, Tilastokeskus
Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Marianne Kaplas (09) 1734 3421, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds