Hyppää sisältöön

Tekes 12.02.2009

Tiekartta Suomelle tärkeistä tutkimusinfrastruktuureista valmistui

Document Actions

Suomen tutkimusinfrastruktuurin tila ja lähiajan kehittämistarpeet on kartoitettu. Työssä tunnistettiin 24 kansallisesti tärkeää tutkimusinfrastruktuuria.

Tutkimusinfrastruktuurit ovat perusta tieteelliselle tutkimukselle monella alalla. Kansalliset infrastruktuurit vaativat strategisia valintoja, yhteistyötä ja resurssien yhdistämistä sekä prosessin, jolla valinnat tehdään ja tarvittavat resurssit allokoidaan.

Tieteellisten Seurain Valtuuskunta kartoitti opetusministeriön toimeksiannosta Suomen kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävät tutkimusinfrastruktuurihankkeet ja laati tiekartaksi kutsutun suunnitelman uusista hankkeista.

”Tiekartta on tervetullut ja välttämätön sekä kansallisten priorisointien tekemisessä että määriteltäessä osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön. Tiekartan lopullinen hyöty näkyy kuitenkin vasta, jos sen suositusten mukaisesti saadaan aikaan asiaa koordinoiva toimikunta ja infrastruktuurin lisärahoitukseen vaadittavat resurssit valtion budjettiin", Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo.

”Tekesin rahoitus kohdistuu sovellusinfrastruktuuriin, jonka rahoituksen riittämisessä on näköpiirissä suuria haasteita. Jatkossa tiekartan rinnalla pitäisi ottaa tarkasteluun myös tämän tyyppiset infrastruktuurit. Ne liittyvät kiinteästi strategisen huippuosaamisen keskittymiin ja niiden rahoitukseen”, Saarnivaara muistuttaa.

”Kansallisen tieteellisen infrastruktuurin rahoitusvastuun pitää olla sille erikseen allokoitavalla rahoituksella. Jos kilpailtua rahoitusta käytetään, oikea vastuutaho on Suomen Akatemia”, hän sanoo.

”Tekes rahoittaa vuosittain tutkimusinfrastruktuuria noin 60 miljoonalla eurolla. Se sisältyy normaalin tutkimusrahoituksen yleiskustannuksiin poistoina nyt, kun kokonaiskustannusmalli tuli yleiseen käyttöön. Tämän infrastruktuuriin kohdistuvan rahoituksen käytöstä korkeakoulut voivat itse päättää, mikä on mielestäni järkevää”, Saarnivaara sanoo.

”Nyt on tärkeää allokoida kansallisen tutkimusinfrastruktuurin edellyttämät varat rationaalisesti harkiten. Tässä tulee jatkossa ottaa huomioon myös relevanssivaatimukset eli tutkimustulosten käyttö ja hyödyntämismahdollisuudet, mikä saattaa nostaa tiekartalle joitakin uusia kansallisia tieteellisiä infrastruktuureja esimerkiksi strategisen huippuosaamisen keskittymien alueilla”, Saarnivaara korostaa.

Tutkimusinfrastruktuurien kehittäminen Euroopan tutkimuspolitiikan painopisteenä

Euroopan tutkimuspolitiikassa infrastruktuurien kehittäminen on priorisoitu korkealle. Nyt valmistuneessa tiekartassa on hahmoteltu kotimaisten tutkimusinfrastruktuurien tarvetta ja ajankohtaisuutta vuoden alussa julkaistuun Euroopan tiekarttaan.

Euroopan komission tutkimuspääosaston johtaja Robert-Jan Smits kannustaa suomalaisia olemaan tiivisti mukana hyödyntämässä eurooppalaisia infrastruktuureita ja ottamaan niissä jopa vetovastuuta.

”Yhteistyö on tälläkin alueella ehdoton edellytys, jotta tutkimukselle elintärkeät infrastruktuurit saadaan sellaiseen muotoon kuin tutkimuksen edistymisen ja tulosten kannalta on tarpeellista”, Smits sanoo.

Tiekartta suunnannäyttäjä

Tekijät tunnistivat 24 kansallisen tason tutkimusinfrastruktuuria. Uusien tai merkittävästi kehitettävien infrastruktuurien listalle tekijät ehdottavat 20 hanketta, joista 13 liittyy eurooppalaisiin tutkimusinfrastruktuureihin. Nykyisten tutkimusinfrastruktuurien kustannukset ovat noin 160 miljoonaa euroa vuodessa. Uusien hankkeiden lisäkustannuksiksi on arvioitu noin 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Raportissa esitetään suosituksia eri tieteenalojen infrastruktuurien kehittämisestä. Yksi ehdotuksista on, että Suomeen tulisi perustaa tutkimusinfrastruktuuritoimikunta valmistelemaan ja toteuttamaan kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuripolitiikkaa ja sen rahoitusta.

Tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkimusvälineiden, laitteistojen, aineistojen ja palveluiden varanto, joka mahdollistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan. Esimerkkejä infrastruktuureista ovat tutkimuslaitteistot, tutkimus- ja mittausasemat, tutkimusalukset, erityislaboratoriot, tutkimusaineistojen kokoelmat ja tietokannat, tutkimuksen tietoliikenneverkot, arkistot ja kirjastot.

Julkaisut opetusministeriön verkkosivuilla:
Kansallisen tason tutkimusinfrastruktuurit: nykytila ja tiekartta
Kansallisen tason tutkimusinfrastruktuuri: nykytila ja tiekartta - tiivistelmä ja suositukset

Lisätietoja

opetusneuvos Mirja Arajärvi
Opetusministeriö
puh. 040 572 0182
mirja.arajarvi (at) minedu.fi

johtava tiedeasiantuntija Eeva Ikonen
Suomen Akatemia
puh. 040 589 2675
eeva.ikonen (at) aka.fi


teknologiajohtaja Mika Aalto
Tekes
puh. 010 60 55886
mika.aalto (at) tekes.fi

Tekes