Hyppää sisältöön

Opetusministeriö, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta 16.04.2007

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2007

Document Actions

Opetusministeriö on myöntänyt vuoden 2007 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle osoitetuista ansioista tiedonjulkistamisessa. Palkinnot myönnettiin tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä ja ne ovat suuruudeltaan 10 000 euroa. Palkinnot luovutti opetusministeri Antti Kalliomäki torstaina.

Elämäntyöpalkintoja myönnettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti kaksi, professori Peter von Baghille ja emeritusprofessori Matti Klingelle. Molemmat ovat saaneet tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon aikaisemmin. von Baghille palkinto myönnettiin vuonna 1976 teoksesta Elokuvan historia ja yhdessä Ilpo Hakasalon kanssa Iskelmän kultaisesta kirjasta sekä radiotyöstä vuonna 1987. Klinge sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1976 teoksestaan Bernadotten ja Leninin välissä.

Opetusministeri Kalliomäki korosti palkintopuheessaan, että kaikille väestöryhmille tulee taata mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. - Nyt on aika käynnistää keskustelu tavoista, joilla lisätään eri väestöryhmien mahdollisuutta osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tärkeimmäksi keinoksi nousee kaksisuuntainen tiedonvälitys, dialogi eli vuoropuhelu, Kalliomäki sanoi.

- Dialogi edellyttää, ettei mikään väestöryhmä jää tiedonvälitystä vaille. Dialogin haaste on mahdollistaa eri väestöryhmien toiminta aktiivisina tiedon tuottajina. Tähän haasteeseen yhteiskunnan on vastattava ja luotava toimivat käytänteet, joilla varmistetaan vähemmistöryhmien, myös uussuomalaisten, mahdollisuus tasavertaisina tuottaa ja käyttää tietoa kaikkien hyväksi. Tasa-arvoinen tiedonvälitys on demokraattisen yhteiskunnan perusta, Kalliomäki totesi.

Muut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saajat ovat toimittaja Torsten Ekman, tutkija Riina Jalosen, akatemiaprofessori Ilkka Hanskin, yliopistolehtori Timo Kuuluvaisen, professori Eero Nikinmaan, professori Paavo Pelkosen, professori Pasi Puttosen, tutkija Kaisa Raition ja professori Olli Tahvosen ryhmä, toimittaja Kati Juuruksen, kuvaaja Marco Hyvärisen ja leikkaaja Minna Nuotion ryhmä, professori Jukka Maalampi, vastaava toimittaja Reijo Perälän, tuottaja-toimittaja Seija Aunilan, tuottaja-toimittaja Rita Landströmin, toimittaja Jukka Lindforsin, toimittaja Paavo Rytsän, arkistotoimittaja Seija de Rybelin, toimittaja Charlotta Hedmanin ja julkaisujärjestelmän kehittäjä Hannu Solan ryhmä sekä filosofian tohtori Sirkka-Liisa Ranta.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Palkintoperustelut on luettavissa neuvottelukunnan verkkosivuilla (perusteluihin).

Tiedote kokonaisuudessaan opetusministeriön verkkosivulla (tiedote)

Opetusministeriö
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta