Energiatuotannon haasteisiin vastataan laajalla tutkimusohjelmalla: Suomen Akatemialta yhdeksän miljoonaa euroa energiatutkimukseen
Document Actions
Suomen Akatemia käynnistää ensi vuonna uuden innovatiivisen energia-alan tutkimusohjelman. Kestävä energia (SusEn) -tutkimusohjelman tavoitteena on vahvistaa energia-alan perustutkimusta ja sovittaa yhteen ympäristömyönteisen energiantuotannon tutkimus taloudellisten tekijöiden kanssa jo tutkimuksen alkuvaiheessa.
Uuden tutkimusohjelman avulla pyritään syventämään toimivaa vuoropuhelua tutkijoiden ja teollisuuden toimijoiden välillä perustutkimuksen alueella. Samalla luodaan mekanismeja uuden tiedon nopealle ja tehokkaalle hyödyntämiselle. Energiatutkimuksen haasteita ovat erityisesti energiantuotannon ympäristövaikutusten ja taloudellisten reunaehtojen yhteensovittaminen sekä uusiutuvien luonnonvarojen optimaalinen käyttö raaka-aineiksi ja energiaksi. Tähän tarvitaan monitieteistä lähestymistapaa.
Kestävä energia -ohjelma on laaja tutkimusohjelma, jonka tavoitteena on kattaa energia-alan tutkimus politiikan tutkimuksen ja eri energiantuotantomuotojen teknologioiden tutkimuksen näkökulmasta sekä energiantuotannon ympäristö- ja terveysvaikutusten arviointi. "Kaikkia energiamuotoja pitää tutkia ja saada niiden hyvistä ja huonoista puolista tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Ohjelman yhtenä tavoitteena on myös tutkia tehokasta energian käyttöä ja tuotantoa, sitä, miten voisimme välttää energian tuhlaamisen", ohjelmapäällikkö Saila Karvinen sanoo.
Vuonna 2008 alkava tutkimusohjelma keskittyy energiantuotantoon ja sen käyttöön liittyvien raaka-aineiden, tekniikoiden ja prosessien tutkimiseen ja kehittämiseen sekä näiden hallinnointiin tarkoitettujen sosio-ekonomisten ja poliittisten järjestelmien analysointiin. Kattavana tavoitteena on ilmastonmuutoksen hidastaminen. Ohjelma on nelivuotinen ja sen hankkeisiin on varattu yhdeksän miljoonaa euroa. Ohjelma tulee hakuun ensi tammikuussa.
Lisätietoja:
- ohjelmapäällikkö Saila Karvinen, Suomen Akatemia, p. (09) 7748 8335, 040
591 3518, etunimi.sukunimi@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Tiedottaja Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369 tai 040 828 1724
etunimi.sukunimi@aka.fi