Tekes sijoitti alkuvuonna 329 miljoonaa euroa innovaatiotoimintaan
Document Actions
Tekes sijoitti 329 miljoonaa euroa yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tammi-kesäkuussa 2008. Rahoituksen kysyntä säilyi edellisen vuoden tasolla. Yrityksille tarkoitetut uudistuneet rahoitusmuodot otettiin käyttöön kevään aikana.
Tekes osallistui aktiivisesti eurooppalaisten sisarorganisaatioiden ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa eurooppalaisen puitelainsäädännön valmisteluun vuosina 2006–2007. Tuloksena Tekesin rahoituksen piiriin saatiin aiempaa laajemmin teollisuuden ja teknologian lisäksi palvelut ja ei-teknologiset sisällöt, kuten liiketoimintaosaaminen, muotoilu sekä organisointi- ja toimintatavat.
Puitelainsäädännön muutokset antoivat Tekesille mahdollisuuden uusiin ja laajempiin rahoitusmuotoihin. Tekes otti keväällä käyttöön kolme uudistettua tai kokonaan uutta rahoitusmuotoa: tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus hieman muunnetuilla ehdoilla, nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus sekä avustus innovaatiopalvelujen hankintaan.
Tekes sijoitti tammi-kesäkuussa runsaat 60 prosenttia vuonna 2008 käytettävissä olevista rahoitusvaltuuksistaan. Kaikkiaan 329 miljoonan euron rahoituspäätöksistä Tekes sijoitti 188 miljoonaa euroa yritysten innovaatiotoimintaan ja 140 miljoonaa euroa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten julkiseen tutkimukseen. Rahoitettuja projekteja oli 1 130 ja niiden kokonaislaajuus oli 652 miljoonaa euroa. Yrityksille myönnetty Tekesin rahoitus painottui selvästi pienille ja keskisuurille yrityksille, joille kohdistui 57 prosenttia yritysrahoituksesta.
Rahoituksen kysyntä säilyi alkuvuoden 2007 tasolla. Yritykset ja julkiset tutkimuslaitokset hakivat noin 600 miljoonan euron rahoitusta 1 800 projektiin. Yritysrahoituksen kysyntä kasvoi tuntuvasti tietoliikenne- ja elektroniikka-alalla, ohjelmistojen ja digitaalisen median kehityksessä sekä metsäteollisuudessa. Tutkimus- ja kehitysrahoituksen kysyntä laski bio-, lääke- ja elintarvikealalla sekä metalli- ja konepajateollisuudessa.
Nuorille innovatiivisille yrityksille tarkoitettu uusi rahoitus herätti laajaa mielenkiintoa. Hakijayrityksistä kaksi kolmasosaa toimi ohjelmisto-, media-, tietoliikenne- tai elektroniikka-alalla. Rahoituskynnys on huomattavasti korkeampi kuin muussa Tekesin rahoituksessa. Tekes teki kevään aikana myönteisen rahoituspäätöksen 9 yritykselle. Rahoituksen tavoitteena on nopeuttaa olennaisesti lupaavimpien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.
Tekesin ohjelmiin sidottiin runsas puolet Tekesin rahoituksesta. Ohjelmat vahvistivat yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten osaamista, tiivistä yhteistyötä ja verkottumista. Keväällä 2008 oli käynnissä 28 ohjelmaa. Suomalaiset osallistuivat aktiivisesti EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelman ensimmäisiin hakuihin. Suomalaisten osallistujien keskimääräinen onnistumisprosentti oli 20, mikä oli puiteohjelman keskiarvoa parempi.
Strategisen huippuosaamisen keskittymistä toimintansa aloitti 2007 Metsäklusteri Oy ja keväällä 2008 Tivit Oy (tieto- ja viestintäteollisuus ja -palvelut) ja Fimecc Oy (metallituotteet ja koneenrakennus). Energia ja ympäristö -keskittymä Cleen Oy on perustamisvaiheessa. Terveys ja hyvinvointi -keskittymä on vielä valmisteluvaiheessa. Tekes toimi aktiivisesti keskittymien valmistelussa ja rahoittaa keskittymien tutkimusohjelmia ja hankkeita hakemusten perusteella.
Alkuvuonna päättyneiden projektien tuloksena syntyi noin 800 uutta tai korvaavaa tuotetta, palvelua tai tuotantoprosessia. Projektit tuottivat noin 500 patenttihakemusta ja lähes 700 opinnäytettä. Pidemmällä tähtäimellä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikutukset näkyvät uusina yrityksinä ja liiketoimintoina, yritysten kasvuna ja kansainvälistymisenä sekä kansantalouden ja kilpailukyvyn kasvuna.
Puolivuosikatsaus tarkempine tilastoineen (pdf)
Tietoa innovaatiotoiminnan vaikutuksista
Noin 300 esimerkkiä syntyneistä innovaatioista
Lisätietoja
pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara ja
johtaja Hannu Järvinen
Tekes
puh. 010 60 55000