Turku, Oulu ja Otaniemi saivat huippuprofessorit
Document Actions
Tekes rahoittaa neljä uutta tutkimushanketta vierailevien huippututkijoiden rahoitusohjelmasta FiDiProsta. Rahoituksen avulla suomalaiset yliopistot voivat rekrytoida kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita, joita olisi muuten vaikea saada pitkäksi ajaksi Suomeen. Uudet FiDiPro-professorit sijoittuvat Åbo Akademiin, Teknilliseen korkeakouluun ja Oulun yliopistoon.
FiDiPro (Finland Distinguished Professor Programme) on Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma, joka houkuttelee Suomeen maailmanluokan osaajia. Tekesin tämän keväiseen hakuun tuli 22 hakemusta.
"Valinnoissa on korostettu tieteellisten meriittien lisäksi tutkimustulosten hyödyntämistä ja yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyötä", kertoo teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti Tekesistä.
Tekes kannustaa yrityksiä ja tutkijoita kansainväliseen yhteistyöhön myös muissa tutkimus- ja kehityshankkeissa: "FiDiPro-rahoitus on tarkoitettu huippuasiantuntijoille, mutta kansainvälistä tutkijaliikkuvuutta voi olla muissakin projekteissa", Ämmälahti sanoo.
Sumeasta logiikasta terästutkimukseen
Tekes on päättänyt rahoittaa neljä uutta FiDiPro-hanketta. Arvostettu
unkarilainen matemaatikko Robert Fullér tulee
työskentelemään Åbo Akademissa Soft Computing Research -tutkimusryhmässä.
Hänen työnsä keskittyy sumean optimoinnin ja sumean ontologian tutkimukseen,
joiden avulla voidaan ratkaista monimutkaisia teollisia ongelmia.
Japanilainen Hisao Yamauchi on maailman kärkinimiä uusien oksidimateriaalien kehittämisessä. Hän tulee arvostetusta Tokyo Institute of Technologysta Teknillisen korkeakoulun epäorgaanisen ja analyyttisen kemian laboratorioon. Tutkimuksen avulla voidaan tulevaisuudessa parantaa energiatehokkuutta ja tuottaa esimerkiksi hukkalämmöstä sähköenergiaa ilman hiilidioksidipäästöjä.
Professori Anthony J. DeArdo johtaa Pittsburgin yliopiston kone- ja materiaalitekniikan laitoksella metallien tutkimukseen erikoistunutta tutkimusyksikköä. De Ardolla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus teräslaatujen kehitystyöstä. FiDiPro-professorina hän vahvistaa merkittävästi Ouluun perustetun Terästutkimuskeskuksen osaamista.
Professori Tadashi Matsumoto tulee Japan Advanced Institute of Science and Technologysta. Hän on maailman johtavia langattoman tietoliikenteen tutkijoita. Matsumoto tulee työskentelemään Oulun yliopiston tietoliikennelaboratorion Center of Wireless Communication -huippututkimusyksikössä. Tutkimus liittyy hajautettujen tietoliikenneverkkojen kehittämiseen.
Uusia hakuja avautuu säännöllisesti
Tekesin FiDiPro-haut ovat avoinna kaksi kertaa vuodessa. Seuraava hakuaika
umpeutuu 14.9.2007. Suomen Akatemian FiDiPro-haku on avoinna 1. -
31.10.2007.
Lisätietoa
Teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti
puh. 050 5577 422
erja.ammalahti (at) tekes.fi
www.fidipro.fi