Hyppää sisältöön

Suomen Akatemia 27.11.2008

Suomen Akatemialta yhdeksän miljoonaa jokapaikan tietotekniikan tutkimukseen

Document Actions

Suomen Akatemian Jokapaikan tietotekniikka ja monimuotoinen viestintä (MOTIVE) -tutkimusohjelman rahoitettavat hankkeet on valittu. Rahoitusta myönnettiin 11 tutkimuskonsortiolle ja neljälle yksittäiselle hankkeelle. Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusohjelmaa yhdeksällä miljoonalla eurolla. Nelivuotinen tutkimusohjelma käynnistyy vuoden 2009 alussa.

Rahoitettavien hankkeiden joukossa on kaksi suomalais-kiinalaista ja yksi suomalais-venäläinen tutkimushanke. Kansainvälisissä hankkeissa suomalaisia osapuolia rahoittaa Suomen Akatemia, kiinalaisia kiinalainen rahoitusorganisaatio National Natural Science Foundation of China ja venäläistä Venäjän humanistinen tiederahasto.

Tutkimusohjelmassa tutkitaan sitä, miten viestintä ja jokapaikan tietotekniikka muovaavat työtä ja vapaa-aikaa. Ohjelmassa myös luodaan alan teknologisia ratkaisuja. Uusia sovelluksia voidaan käyttää tiedonvälityksessä, koulutuksessa, kulttuurissa ja viihteessä sekä palvelutuotannossa esimerkiksi terveydenhuollossa ja opiskelussa.

Tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja ihmiskeskeisen jokapaikan tietotekniikan toteutusten pohjaksi. Ohjelman teema-alueita ovat inhimillinen vuorovaikutus, viestinnän vaikutukset, tuotteet ja palvelut sekä ihmisen ja koneen vuorovaikutus.


Rahoitusta liikkuvan musiikin ja vanhusten
älykkään elinympäristön tutkimukseen

MOTIVE-tutkimusohjelman rahoitettavia hankkeita ovat muun muassa professori Martti Mäntylän (Teknillinen korkeakoulu) johtama tutkimus Musiquitous – jokapaikan liikkuva musiikki, professori Petri Pullin (Oulun yliopisto) johtama tutkimuskonsortio vanhusten älykkäästä elinympäristöstä ja siihen liittyvästä arvonmuodostuksesta sekä professori Liisa Tiittulan (Tampereen yliopisto) konsortio kirjoitustulkkauksen prosessista, ymmärrettävyydestä ja teknologiasta.

Professori Martti Mäntylän hankkeessa tutkitaan musiikin kulutuksen muutoksia sen tuotantoon ja jakeluun liittyvien tuote- ja palveluinnovaatioiden seurauksena. Tutkimuksessa pyritään tunnistamaan tulevaisuuden jokapaikkaisia, sosiaalisia ja liikkuvia musiikin kuluttamisen skenaarioita ja niihin perustuvia uusia palvelumalleja.

Professori Petri Pullin tutkimuksessa kehitetään älykästä ympäristöteknologiaa Living Lab -lähestymistavan avulla. Teknologian vaatimuksia ja mahdollisuuksia tutkitaan teknisestä, lääketieteellisestä, yhteiskuntatieteellisestä ja arkkitehtuurin näkökulmasta. Käyttäjäkeskeisiä tekniikoita tutkitaan päivittäisen elämän prosessien luomisen välineenä älykkäässä ympäristössä.

Professori Liisa Tiittulan johtama tutkimuskonsortio perehtyy kielen kahden perusmuodon, puheen ja kirjoituksen, väliseen siirtoprosessiin, joka tapahtuu reaaliaikaisesti inhimillisessä vuorovaikutustilanteessa. Tutkimuksen kohteena on kirjoitustulkkaus, joka tarkoittaa kuultavissa olevan puheen kääntämistä samanaikaisesti kirjoitetuksi tekstiksi. Kirjoitustulkkaus on apuväline, jota tarvitaan puheen välittämiseen huonokuuloisille ja kuuroutuneille. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää uutta teknologiaa ja kirjoitustulkkauksen menetelmiä ja näin parantaa viestinnän saavutettavuutta.


Kaikki rahoitetut hankkeet Akatemian verkkosivuilla osoitteessa http://www.aka.fi/motive


Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Anssi Mälkki, Suomen Akatemia, p. (09) 7748 8300, anssi.malkki(at)aka.fi
Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, Suomen Akatemia, p. (09) 7748 8481, mikko.ylikangas(at)aka.fi

Suomen Akatemian viestintä
Tiedottaja Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724
riitta.tirronen(at)aka.fi

Suomen Akatemia