Hyppää sisältöön

Suomen Akatemia 13.01.2009

Itämeren suojeluun haetaan uusia ratkaisuja yhteiseurooppalaisella tutkimusohjelmalla

Document Actions

Itämeren alueen maiden tutkimusrahoitusorganisaatiot ovat perustaneet yhteisen tutkimusohjelman Itämeren suojelun edistämiseksi ja merialueen ympäristöriskien hallitsemiseksi. Tämän vuoden alussa aloittaneen BONUS-tutkimusohjelman taustalla on yhdeksän Itämeren maan tutkimusrahoittajat. Lisäksi tutkimusta rahoittaa EU:n komissio. Suomesta ohjelmaa rahoittaa Suomen Akatemia.

BONUS-maiden kesken sovitaan rahoitettavan tutkimuksen aihepiireistä, ohjataan rahoitusta yhteiseen rahoituspottiin ja avataan yhteisiä hakuja.

”Tavoitteena on pitkän aikavälin tutkimusyhteistyö, joka tukee Itämeren suojelukomission, HELCOMin, toimintaohjelmaa. Erityistä huomiota kiinnitetään tutkimuksen ja suojelupolitiikan väliseen tiedonvaihtoon”, sanoo tutkimusohjelmaa hallinnoivan BONUS-yhtymän toimitusjohtaja Kaisa Kononen.

 

Itämeren maiden BONUS-tutkimusohjelman ensimmäisessä haussa päätettiin rahoittaa 22 miljoonalla eurolla 16 tutkimushanketta, joihin osallistuu yli 100 tutkimuslaitosta ja yliopistoa Itämeren maista. Suomalaiset koordinoivat niistä neljää tutkimushanketta.

 

Hankkeet ovat monitieteisiä ja niissä tutkitaan muun muassa taloudellisia ja yhteiskunnallisia keinoja Itämeren ympäristöriskien hallitsemiseksi sekä paikataan Itämeren suojelun edellyttämiä luonnontieteellisen tietämyksen puutteita.

 

Ohjelman kokonaisrahoitus on noin 60 miljoonaa euroa vuosina 2010-2016.

”Tutkimusohjelma on ajankohtainen, sillä se tukee Euroopan unionin meripolitiikkaa, meriympäristön suojeludirektiiviä, merentutkimuksen strategiaa sekä EU:n pohjoisen ulottuvuuden strategiaa,” Kaisa Kononen sanoo.

 

Suomalaisten koordinoimat BONUS-ohjelman tutkimushankkeet:

 

Holocene saline water inflow changes into the Baltic Sea, ecosystem responses and future scenarios
proj. koordinaattori: Aarno Kotilainen, Geologian tutkimuskeskus

 

Biological effects of anthropogenic chemical  stress: Tools for assessment of ecosystem health
proj.koordinaattori: Kari Lehtonen, Suomen ympäristökeskus/Merikeskus

 

Integrated Baeysian risk analysis of ecosystem management – Gulf of Finland as case study
proj.koordinaattori: Sakari Kuikka, Helsingin yliopisto

 

Improving societal conditions for the Baltic Sea protection
proj.koordinaattori: Tapani Vaahtoranta, Ulkopoliittinen instituutti, sijainen: Nina Tynkkynen, Tampereen yliopisto

 

www.bonusportal.org

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kaisa Kononen, BONUS ETEY,  p. 040 58 111 89, kaisa.kononen(at)bonuseeig.fi

Suomen Akatemia
Tiedottaja Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724
riitta.tirronen(at)aka.fi

Suomen Akatemia