Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen: Poliittinen ulottuvuus entistä vahvempi kansainvälisessä energiatuotannossa
Document Actions
"Huolimatta pyrkimyksistä säästää energiaa ja tehostaa sen käyttöä, energian kysyntä tulee jatkuvasti kasvamaan muun muassa Intian ja Kiinan kaltaisten väkirikkaiden valtioiden nopean talouskasvun vuoksi. Koveneva kilpailu energiavaroista näkyy Yhdysvaltojen maailmanpolitiikan lisäksi Kiinan aktivoitumisena Afrikassa ja Keski-Aasian nousussa energiapolitiikan näyttämöksi", sanoo Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen. Hän puhui torstaina Suomen energiatutkimuksen kansainvälisen arvioinnin julkistamistilaisuudessa.
Väyrysen mukaan toimitusvarmuus on noussut erityisesti öljy- ja kaasumarkkinoilla aikaisempaa kriittisemmäksi kysymykseksi. Useissa maissa on korostettu tarvetta rajoittaa riippuvuutta ulkomaisista energialähteistä. Tämä heijastuu myös pyrkimyksenä sijoittaa voimavaroja kotimaisiin energialähteisiin kuten biopolttoaineisiin. "Ilmastopolitiikan lisäksi ydinvoimaan panostamista perustellaan myös kotimaisella kontrollilla. Ydinvoima onkin uudelleen nousussa oleva keino tuottaa aikaisempaa enemmän sähköä."
"Venäjän harjoittama politiikka tarjoaa kouluesimerkin siitä, kuinka energiaa ei voi erottaa politiikasta. Venäjä tarvitsee kaasulleen ja öljylleen läntisiä markkinoita sekä taloudellisista että yleispoliittisista syistä. Niistä saatavat vientitulot vahvistavat hallituksen kotimaista asemaa ja antavat mahdollisuuden tavoitella suurempaa kansainvälistä vaikutusvaltaa", Väyrynen totesi. Vastaava tilanne on hänen mielestään havaittavissa useissa muissa keskeisissä öljyn- ja kaasuntuottajamaissa.
Venäjän ja Länsi-Euroopan välillä vallitsee energiamarkkinoilla molemminpuolinen riippuvuus. Tämä riippuvuus voisi luoda yhteisiin etuihin perustuvan positiivisen yhteisön, joka toisi yhtenäiset energiamarkkinat Eurooppaan. Tämän tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa kuitenkin toisen osapuolen motiiveihin kohdistuva epäluottamus, joka on vielä tavallista voimakkaampaa EU:n uusissa jäsenmaissa.
Niin Venäjällä kuin unionissakin pelätään toisen osapuolen toimijoiden tulon kotimaisille energiamarkkinoilla johtavan jopa poliittiseen soluttautumiseen. Väyrysen mukaan lännessä pelätään myös energiahuollon epävarmuutta varsinkin, jos maakaasun ja öljytuotteiden jakeluverkot joutuvat kotimaisen valvonnan ulkopuolelle.
Lisätietoja:
- pääjohtaja Raimo Väyrynen, Suomen Akatemia, p. (09 7748 8210,
etunimi.sukunimi@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Tiedottaja Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369, 040 828 1724
etunimi.sukunimi@aka.fi