Yliopistot uudistuvat
Document Actions
Hallitus päätti torstaina 19.2. uuden yliopistolakiesityksen sisällöstä. Yliopistolain uudistus lisää yliopistojen autonomiaa ja tekee niistä itsenäisiä oikeushenkilöitä. Yliopistoista tulee itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä. Uudella yliopistolailla säädetään yliopistojen hallinnosta, toiminnan rahoituksesta ja ohjauksesta sekä yliopistojen tutkimukseen ja opetukseen, opiskelijoihin ja henkilöstöön liittyvistä seikoista. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina.
Uudistuksen tavoitteena on luoda yliopistoille nykyistä paremmat
toimintaedellytykset sekä vahvistaa opetus- ja tutkimustoimintansa laatua ja
vaikuttavuutta. Vahvemmilla ja itsenäisemmillä yliopistoilla on edellytykset
menestyä myös kansainvälisesti.
Hallituksen esitys on valmisteltu kiinteässä yhteistyössä yliopistojen,
opiskelijoiden, henkilöstön ja eri sidosryhmien kanssa. Yliopistouudistusta
on käsitelty hallituksen iltakoulussa, sivistyspoliittisessa
ministerityöryhmässä ja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Syksyn
2008 laajan lausuntokierroksen kannanottoja on otettu mahdollisuuksien mukaan
huomioon esityksen lopullisessa muotoilussa.
Tutkimus ja siihen perustuva opetus yliopistojen
päätehtävinä
Yliopistojen päätehtävinä ovat edelleen tutkimus ja siihen perustuva opetus.
Yliopistojen tulee toiminnallaan edistää elinikäistä oppimista. Yliopistoilla
on edelleen perustuslaissa turvattu itsehallinto. Yliopistot hoitavat
julkista tehtävää ja niiden tehtävistä ja koulutusvastuusta ja
tutkinnonanto-oikeuksista säädetään jatkossakin laissa ja asetuksissa.
Yliopiston sisäistä päätöksentekoa vahvistetaan
Esityksen mukaan yliopistojen hallintoa ja johtamista uudistetaan ja
vahvistetaan siten, että yliopistot pystyvät vastaamaan nykyistä
itsenäisemmin ja paremmin uuden taloudellisen aseman tuomiin haasteisiin ja
mahdollisuuksiin. Rehtorin asemaa ja yliopiston omaa akateemista
päätöksentekoa vahvistetaan. Esityksen mukaan puolet hallituksen jäsenistä
mukaan lukien hallituksen puheenjohtaja on yliopiston ulkopuolisia.
Yliopistokollegio valitsee hallituksen ulkopuoliset jäsenet. Opetukseen ja
tutkimukseen liittyvissä asioissa vahvistetaan korkeakouluyhteisön sisäistä
päätöksentekoa.
Henkilöstön ja opiskelijoiden asema turvattu
Virkasuhteet muuttuvat työsopimussuhteiksi. Henkilöstön asema turvataan
siirtymävaiheessa. Uusiin yliopistoihin siirryttäessä nykyisten yliopistojen
palveluksessa olevat ennen vuotta 1980 syntyneet henkilöt pysyvät valtion
eläkejärjestelmän piirissä niin kauan kuin he ovat työsuhteessa yliopistoon.
Muu henkilöstö siirtyisi yksityisen työeläkejärjestelmän piiriin.
Yliopistouudistuksella ei muuteta opiskelijoiden asemaa yliopistossa.
Ylioppilaskunnat olisivat edelleen yliopistolaissa säädettyjä
julkisoikeudellisia yhteisöjä. Ylioppilaskuntaan kuuluisivat edelleen kaikki
alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat.
Vastuu opiskelijavalinnoista säilyy jatkossakin yliopistoilla.
Valintajärjestelmän yksinkertaistamiseksi valtakunnallinen
yhteishakujärjestelmä toteutetaan myös yliopistoissa. Yhteishakuun
siirtymisen yhteydessä tarkennetaan niin sanotun yhden opiskelupaikan
säännöstä. Esityksen mukaan opiskelijalla olisi oikeus ottaa vastaan vain
yksi yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen valtakunnalliseen yhteishakuun
kuuluva korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikka samana lukukautena
alkavasta koulutuksesta.
Ehdotuksen mukaan korkeakoulututkintoon johtava opetus säilyy maksuttomana.
Tämän lisäksi käynnistetään kokeilu, jossa yliopistot ja korkeakoulut voivat
hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksua EU/ETA-alueen
ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Kokeiluun kuuluu yliopistojen
stipendijärjestelmä.
Valtion perusrahoitus kaikille yliopistoille
Valtio takaa kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen. Uudessa
oikeushenkilömuodossa toimivat yliopistot saavat rahoitusta valtion lisäksi
yliopiston liike-toiminnasta, lahjoituksista ja mahdollisista pääomatuloista.
Yliopistojen valtion rahoituksen kehitys sidotaan kustannustason
nousuun.
Yliopistoilla tulee olla riittävä maksuvalmius, vakavaraisuus ja
luottokelpoisuus, kun valtio ei enää jatkossa ole vakavaraisuuden takaaja.
Yliopistojen pääomittamiseen voidaan käyttää suoria rahasiirtoja valtion
omaisuuden myyntituloista ja yliopistojen hallussa olevaa valtion omaisuutta.
Lisäksi yliopistojen omistukseen voidaan siirtää valtion osakeomistuksia.
Yliopistojen vakavaraisuuden ja luottokelpoisuuden turvaamiseksi on tarkoitus
yhtiöittää valtion omistamat Senaatti-kiinteistöjen yliopistokiinteistöt
kolmeen yliopistojen ja valtion omistamaan kiinteistöosakeyhtiöön, joista
yliopistot omistaisivat on 2/3 ja valtio 1/3.
Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto
säätiömuotoisiksi
Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyvät yhdeksi yliopistoksi ja
Joensuun ja Kuopion yliopistot Itä-Suomen yliopistoksi. Teknillisen
korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun
toiminnat yhdistetään säätiölain mukaiseen Aalto-yliopistoon. Myös Tampereen
teknillinen yliopisto muuttuu säätiömuotoiseksi.
Yliopistouudistuksen valmistelu aloitettiin vuonna
2005
Keskustelu yliopistojen toimintaedellytysten parantamisesta ja
taloudellisesta autonomiasta alkoi Euroopassa jo 1990-luvun
puolivälissä.
Vuonna 2005 opetusministeriö aloitti selvitystyön, jonka tavoitteena oli
uudistaa yliopistojen taloudellinen ja hallinnollinen asema. Selvitysmiesten
(hallintoneuvos Niilo Jääskinen ja professori Jarmo Rantanen) väliraportin
ehdotuksiin pohjautuen on yliopistoilla vuoden 2007 alusta ollut mahdollisuus
omaan valtion talousarvion ulkopuoliseen omaisuuteen. Loppuraportissaan
selvitysmiehet ehdottivat, että yliopistoista muodostettaisiin uusi
taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäinen julkisoikeudellinen
oikeushenkilö, mikä merkitsisi yliopistojen irtautumista
valtio-oikeushenkilöstä ja valtion talousarviotaloudesta. He ehdottivat myös,
että yliopistojen hallinnossa erotettaisiin johtokunta ja konsistori sekä
toimeenpaneva johto ja että rehtorin nimittäisi yliopiston johtokunta.
Lisäksi esitettiin henkilöstön palvelussuhteiden muutattamista
työsopimussuhteisiksi.
Lokakuussa 2007 opetusministeriö asetti kolme suunnitteluryhmää, jotka
esittivät Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja
Taideteollisen korkeakoulun yhdistämistä uudeksi yksityisoikeudellisena
säätiönä toimivaksi yliopistoksi sekä liittoyliopiston muodostamista Kuopion
ja Joensuun yliopistoista ja Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun
yhteisen yliopistokonsortion perustamista.
Pääministeri Matti Vanhasen II hallitus otti yliopistojen
toimintaedellytysten turvaamisen ja taloudellisen autonomian vahvistamisen
esille ohjelmassaan.
Yliopistolain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2009 ja uudet yliopistot
aloittaisivat toimintansa 1.1.2010.
_ _ _
Lisätietoja:
- erityisavustaja Laura Rissanen, puh. (09) 160 77409
- johtaja Anita Lehikoinen, puh. (09) 160 77353
Opetusministeriön www-sivuilla on kooste uudistukseen liittyvästä
aineistosta