Uutta tietoa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstön ajankäytöstä
Document Actions
Yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstön tehtävien hoitoon käyttämä työaika oli lukuvuonna 2004-2005 lähes 2000 tuntia, ammattikorkeakoulujen henkilöstön hieman yli 1 700 tuntia. Yliopistoissa työajat vaihtelivat eri ammattiryhmien kesken selvästi, ammattikorkeakouluissa virkaryhmittäiset erot ovat pienempiä. Tutkimukseen kului yliopistoissa opetushenkilökunnan työajasta keskimäärin 40 prosenttia, ammattikorkeakouluissa 10 prosenttia. Viikoittaisista työtehtävistään yliopisto-opettajat hoitavat 15 prosenttia sähköpostia käyttäen, ammattikorkeakoululopettajista 12 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laajasta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilökunnan ajankäyttöä lukuvuonna 2004-2005 koskevasta tutkimuksesta.
Tutkimuksen kohteena olivat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
budjettirahoitteiset opetus- ja tutkimusvirat, joihin kuuluu opetusta ja/tai
tutkimusta. Jokainen virka tai toimi oli mukana tutkimuksessa yhden viikon
osalta, jolloin viranhoitaja kirjasi lomakkeelle tekemänsä eri toimintoihin
liittyvät työtunnit. Edellinen yliopistoja koskeva ajankäyttötutkimus tehtiin
lukuvuonna 1991-1992. Ammattikorkeakouluja koskeva tutkimus tehtiin nyt
ensimmäistä kertaa.
Yliopisto-opettajien vuosittainen työaika oli lukuvuonna 2004-2005 lähes 2
000 tuntia. Professoreilla oli eniten virkaan tai toimeen liittyviä tunteja,
noin 2 250 tuntia vuodessa. Yliassistentit ja yliopistonlehtorit
työskentelivät niinikään yli 2 000 tuntia vuodessa. Lehtorien ja tutkijoiden
vuosityöaika oli hieman yli 1 900 tuntia.
Yliopisto-opettajien virkaan liittyvien tehtävien hoitoon kului lukuvuonna
2004-2005 keskimäärin 43 tuntia viikossa. Viikoittainen virkatyöaika on
laskenut yhdellä tunnilla vuodesta 1992.
Yliopisto-opettajilla opetukseen kuluu 43 prosenttia työajasta, tutkimukseen
39 ja muihin tehtäviin, kuten hallinnollisiin tehtäviin 18 prosenttia. Erot
edelliseen ajankäyttötutkimukseen ovat pieniä. Professorien ajankäytöstä 44
prosenttia kuluu opetukseen, 32 prosenttia tutkimukseen sekä muihin tehtäviin
24 prosenttia. Eniten opetusta on humanistisissa tieteissä, 57 prosenttia
työajasta, sekä yhteiskuntatieteissä, 47 prosenttia työajasta. Myös muiden
tehtävien osuus on suurin yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä.
Ajankäyttötutkimusten mukaan yliopistojen opetukseen, tutkimukseen ja muihin
tehtäviin käytetyt ajat ovat säilyneet hyvinkin samankaltaisena eri
vuosikymmeninä. Opetuksen osuus on pienentynyt vuodesta 1983 vain 2
prosenttiyksikköä. Tutkimuksen osuus ajankäytöstä kasvoi vuoden 1991-1992
tutkimuksessa hieman ja pieneni jälleen vuosina 2004-2005 tehdyssä
tutkimuksessa. Myös muiden tehtävien osuus on pysynyt melko vakaana,
uusimmassa tutkimuksessa niiden osuus kasvoi kaksi prosenttiyksikköä
edelliseen verrattuna.
Tutkimuksen osuus oli suurin, lähes puolet työajasta, lääke- ja
hoitotieteissä (49 prosenttia), maatalous- ja metsätieteissä (48 prosenttia),
luonnontieteissä (47 prosenttia ) ja tekniikassa (46 prosenttia). Vähiten
tutkimusta on humanistisissa tieteissä ja yhteiskuntatieteissä.
Tutkimuksen osuus kasvoi kaikilla muilla tieteenaloilla paitsi
yhteiskuntatieteissä sekä humanistisissa tieteissä. Suurin muutos verrattuna
edelliseen ajankäyttötutkimukseen on maatalous- ja metsätaloustieteissä,
jossa tutkimuksen osuus kasvoi 14 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen osuus
ajankäytöstä kasvaa kesäkuukausien aikana huomattavasti. Tilanne oli
samankaltainen myös edellisessä ajankäyttötutkimuksessa.
Ammattikorkeakouluopettajien vuosittainen virkaan tai toimeen liittyviin
tehtäviin käytetty työaika oli lukuvuonna 2004-2005 hieman yli 1 700 tuntia.
Yliopettajien vuosittainen työaika oli 1 830 tuntia. Lehtoreilla ja
päätoimisilla tuntiopettajilla vuosittainen työaika oli 1 707 tuntia
Työviikon pituus on ammattikorkeakouluissa 43 tuntia ja virkaryhmittäiset
erot ovat varsin pieniä. Pisintä viikkoa tekevät yliopettajat, joiden
työviikon pituus on 44 tuntia. Yliopettajat työskentelevät viikonloppuisin
keskimäärin 4 tuntia ja tekevät lisäkorvauksiin oikeuttavia tehtäviä 2 tuntia
viikossa. Lehtorien työviikko on vain tunnin lyhyempi kuin yliopettajien,
viikonlopputyöhön lehtoreilla kuluu kolmisen tuntia. Päätoimisten
tuntiopettajien työviikko on niinikään hyvin samankaltainen kuin
yliopettajien ja lehtorien.
Ammattikorkeakouluopettajien ajankäytöstä 74 prosenttia kuluu opetukseen, 10
prosenttia tutkimukseen ja 16 prosenttia muihin tehtäviin. Eniten tutkimusta
on tutkijoilla, 47 prosenttia työajasta. Yliopettajien työajasta tutkimukseen
kuluu 16 prosenttia, lehtorien työajasta 8 prosenttia ja päätoimisten
tuntiopettajien työajasta 7 prosenttia. Tutkimusta on eniten, yli 10
prosenttia työajasta, kulttuurialalla sekä sosiaali-, terveys ja
liikunta-alalla.
---
Lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ajankäyttötutkimus.
Tilastokeskus, Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2006.
Lisätietoja: Vesa Hämäläinen (09) 1734 2594, Markku Virtaharju (09) 1734
3290, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi