Hyppää sisältöön

Opetusministeriö 07.11.2007

Suomi osallistuu uuden kansainvälisen kiihdytinlaboratorion rakentamiseen

Document Actions

Uuden kansainvälisen suuren kiihdytinlaboratorion Facility for Antiproton and Ion Research in Europe (FAIR) rakentaminen käynnistetään 7. marraskuuta Saksan Darmstadtissa pidettävässä tilaisuudessa. Suomen lisäksi kiihdytinlaboratoriohankkeessa on mukana 13 maata, muun muassa kaikki suuret EU-maat sekä Venäjä, Kiina ja Intia. Hankkeen perustamisjulistuksen antaa Saksan opetus- ja tutkimusministeri Annette Schavan.

FAIR-laboratorion muodostavat joukko ionikiidyttimiä ja varastorenkaita sekä niihin liittyviä koeasemia. Näiden avulla voidaan tutkia antimateriaa ja atomiytimiä ennennäkemättömällä tarkkuudella. Lisäksi niillä voidaan tuottaa suuri määrä tähän asti havaitsemattomia ytimiä, joiden löytäminen auttaa ymmärtämään maailmankaikkeuden alkuainejakaumaa. Laboratorion ionisuihkuja tullaan soveltamaan monipuolisesti plasmafysiikan, lääketieteen ja biotieteiden alueilla. Niiden avulla voidaan myös mitata ydinvoimaloiden ja ydinjätteen käsittelylaitosten suunnittelun edellyttämiä ydinreaktioiden vaikutusaloja.

FAIR-laboratoriota tulee tutkimushankkeissaan hyödyntämään noin 3000 tutkijaa sopijapuolina olevista maista. Laitteiston rakennuskustannukset ovat noin miljardi euroa, josta Saksan liittotasavalta ja Hessenin osavaltio maksavat 75 % ja muut sopimusosapuolina olevat maat loput. Suomen osuuden arvioidaan olevan noin puoli prosenttia.

Suomalaiset ydinfysiikan, plasmafysiikan ja ydintekniikan tutkijat pääsevät FAIR-hankkeen myötä käyttämään nykyistä huomattavasti tehokkaampia ionisuihkuja ja koeasemia, joiden suuruus edellyttää kansainvälistä yhteisrahoitusta. Suomen osallistuminen FAIR-hankkeeseen tarjoaa suomalaisille tutkijoille näin erinomaisen tilaisuuden tehdä alan eturintaman tutkimustyötä.

FAIR-laboratorion kiihdyttimien, varastorenkaiden ja hiukkasilmaisimien rakentaminen sekä hankkeen tuottaman aineiston käsittely tarjoavat sopijapuolina olevien maiden teollisuudelle erinomaisen mahdollisuuden teknologian kehittämiseen sekä palvelu- ja laitetoimituksiin.

FAIR-kiihdytinlaboratoriota kuvaavaa aineistoa

Lisätietoja:
- Fysiikan tutkimuslaitoksen johtaja, professori Dan-Olof Riska, p. (09) 191 50520

Opetusministeriö