Sarkomaa: Innovaatioyliopistosta maailmanluokan yliopisto
Document Actions
Yliopistojen rakenteellisen kehittämisen kärkihanke on pääkaupunkiseudulle syntyvä innovaatioyliopisto. Innovaatioyliopiston tavoitteena on luoda edellytykset maailmanluokan yliopistolle, joka yltää vahvimmilla aloillaan huipputason suorituksiin, korosti opetusministeri Sari Sarkomaa avatessaan torstaina 6.9. Teknillisen korkeakoulun lukuvuoden.
Innovaatioyliopisto muodostuu kolmesta Suomelle strategisesti
merkittävästä alasta: teknologisesta, liiketoiminnallisesta ja taiteellisesta
osaamisesta. Tiedämme, että innovaatiot syntyvät usein juuri eri tieteiden
rajapintojen kohdatessa. Uusi yliopisto tarjoaa näille innovaatioille
erinomaiset mahdollisuudet, Sarkomaa tähdensi.
Sarkomaa painotti, että Innovaatioyliopistossa ei ole kyse pelkästään
koulutus- ja tutkimuspoliittisesta hankkeesta.
- Haluan korostaa, että kyseessä on kansallinen hanke, joka on osa
työllisyys- ja talousstrategiaamme. On myös selvää, ettei huippuyliopistoa
pelkällä hallituksen mahtikäskyllä perusteta. Valtiovallan tehtävä on luoda
edellytykset tieteen ja taiteen kukoistamiselle.
Sarkomaan mukaan innovaatioyliopisto on myös osa hallitusohjelmaan kirjattua
metropolipolitiikkaa.
- Yliopisto edistää vahvasti pääkaupunkiseudun koulutusmahdollisuuksia ja
innovaatioita. Onkin ollut ilo havaita, että hanke kiinnostaa myös seudun
kaupunkeja. Kaupunkien tuki on ensiarvoisen tärkeää, kun mietitään, miten
toimintaympäristö voi parhaiten tukea innovaatioyliopiston menestymistä,
Sarkomaa sanoi.
Sarkomaa esitti tyytyväisyytensä myös siitä, että tieteelle tehtävien
lahjoitusten verovapautta kasvatetaan merkittävästi.
- Päänavaus oli kaivattu ja tarpeellinen. Sen toimivuutta on syytä
tarkastella ja saatujen kokemuksien mukaan nyt sovittua 250 000 euron rajaa
nostettava. Kannatan myös mahdollisuutta ulottaa verovähennysoikeus
yksityishenkilöille, Sarkomaa linjasi.
_ _ _
Lisätietoja:
- erityisavustaja Laura Rissanen, puh. (09) 160 77409