Markku Mattila Suomen Akatemian pääjohtajaksi
Document Actions
Valtioneuvosto esittää Suomen Akatemian pääjohtajaksi johtaja, tekniikan tohtori Markku Mattilaa. Tasavallan presidentin on tarkoitus nimittää pääjohtaja perjantaina 8.12. Mattila esitetään nimitettäväksi virkaan viideksi vuodeksi 1.3.2007 lukien, jolloin nykyisen viranhaltijan Raimo Väyrysen virkakausi päättyy.
Markku Mattila (s. 1945) on toiminut Tampereen teknillisen
korkeakoulun turvallisuustekniikan professorina, vararehtorina ja
rehtorina sekä Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan tutkimuksen
toimikunnan puheenjohtajana ja Akatemian hallituksen jäsenenä. Lisäksi
Mattila on toiminut useiden korkeakoulupolitiikkaan liittyvien työryhmien ja
vastaavien puheenjohtajana ja jäsenenä. Suomen Akatemian pääjohtajan virkaan
hän siirtyy opetusministeriön yliopistoyksikön johtajan virasta.
Tiedehallinnon keskuselin Suomen Akatemia edistää tieteellistä tutkimusta ja
sen hyödyntämistä, kehittää kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä, toimii
asiantuntijaelimenä tiedepolitiikkaa koskevissa kysymyksissä sekä myöntää
määrärahoja tieteelliseen tutkimukseen ja muuhun tieteen edistämiseen.
Virkaa haki määräajassa 9 henkilöä, joista yksi veti hakemuksensa
takaisin.
Lisätietoja:
- kansliapäällikkö Harri Skog, puh. (09) 160 77210