Hyppää sisältöön

21.02.2006

Korkeakouluilla merkittävä rooli alueiden kehittämisessä

Document Actions

Opetusministeri Antti Kalliomäki toivoo ammattikorkeakouluilta ja yliopistoilta tiiviimpää yhteistyötä. Kalliomäki korosti puheessaan metropolialueen korkeakoulujen aluestrategiaseminaarissa torstaina 12.1.2006, että korkeakoulujen yhteistyö on tärkeää alueellisen kehittämisen kannalta.

Alueellisessa kehittämisessä koulutuksen merkitys työvoiman tuottajana on erittäin keskeinen, mutta korkeakoulujen aluevaikutuksen näkökulmasta odotetaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä aikuiskoulutuksen merkityksen kasvavan. Korkeakouluilla on myös tärkeä rooli alueiden kansainvälisten yhteyksien luomisessa ja kehittämisessä, Kalliomäki totesi.

Kalliomäen mukaan nykyinen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteiden erillisyyteen perustuva malli on alueellisesta näkökulmasta katsottuna tehoton. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat syksyllä 2005 jättäneet opetusministeriölle yhteiset aluestrategiansa, joiden pohjalta yhteistyötä pyritään rakentamaan.

- Tulevaisuudessa korkeakoululaitosta kehitetään ammattikorkeakouluista ja yliopistoista muodostuvana kokonaisuutena. Ammattikorkeakoulujen vastuulla on työelämäläheinen korkeakoulutus sekä aluekehitystä tukeva soveltava tutkimus- ja kehitystyö. Yliopistot keskittyvät tieteelliseen tutkimukseen ja siihen pohjautuvan korkeakoulutuksen järjestämiseen, Kalliomäki sanoi.

- Yhteistyötä on lisättävä kehittämällä yhteistä infrastruktuuria, tukipalveluja sekä yhteisiä opetusjärjestelmiä, kun se on järkevää. Haasteena on löytää sellaiset rakenteet, jotka parhaiten tuottavat tulosta - korkeatasoista opetusta ja tutkimusta sekä osaamisen siirtoa yhteiskunnan käyttöön.

_ _ _

Lisätietoja: erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, puh. (09) 160 77418