Kalliomäki: Korkeakoulujen arvioinnin ja laadunvarmistuksen oltava kansainvälisesti uskottavaa
Document Actions
Korkeakoulujen arviointineuvoston perustaminen vuonna 1996 oli määrätietoinen askel kokonaisvaltaiseen laadun kehittämiseen suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä. Syntyi riippumaton asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on avustaa korkeakouluja ja opetusministeriötä korkeakoulujen arvioinneissa. Toiminnan päämääränä on ollut korkeakoulujen kehittäminen arviointien seurauksena. Korkeakoulujen arviointineuvosto mahdollisti arvioinnin ja kehittämisen ammattimaistumisen, opetusministeri Antti Kalliomäki totesi Korkeakoulujen arviointineuvoston 10-vuotisjuhlaseminaarissa tiistaina 21.11.2006.
Kalliomäen mukaan opetuksen ja tutkimuksen korkea laatu on koulutuksen
vaikuttavuuden, tehokkuuden ja tuottavuuden edellytys ja kansainvälisesti
keskeisin kilpailutekijä suomalaisille korkeakouluille. Kalliomäki korosti
puheessaan arviointityön jatkuvaa kehittämistä, jotta laatu voidaan
turvata.
- Kansainvälistyminen ja eurooppalainen yhteistyö sekä pyrkimykset
korkeakoulutuksen ja laadun kohottamiseen antavat aihetta arvioida uudelleen
nykyistä korkeakoulujen arviointia ja laadunvarmistusjärjestelmää myös
Suomessa, Kalliomäki sanoi.
- Kansallisen arviointityön ja laadunvarmistuksen on oltava uskottavaa myös
kansainvälisesti siten, että laadunvarmistusmenettelyt pystyvät takaamaan
suomalaisille korkeakouluille kansainvälisen laatuleiman. Samalla on tuettava
korkeakoulujen omia laadunvarmistuksen ja -kehittämisen toimenpiteitä,
luotava opetusministeriölle laatuindikaattoreita korkeakoulujen
ohjausjärjestelmän tueksi sekä vahvistettava arviointien jälkeistä seurantaa,
Kalliomäki korosti.
- Suomalaiset korkeakoulut ovat ilahduttavasti sitoutuneet toimintansa laadun
kehittämiseen ja laatujärjestelmien arviointiin. Tältä pohjalta on hyvä
jatkaa korkeakoulutuksen laadun kohottamista, Kalliomäki totesi.
- - -
Lisätietoja: erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, puh. (09) 160
77418