Hyppää sisältöön

Opetusministeriö 04.09.2006

Kalliomäki: Innovaatioyliopistoa edistettävä

Document Actions

Opetusministeri Antti Kalliomäki korosti Taideteollisen korkeakoulun avajaisissa maanantaina, että tulevaisuudessa on keskityttävä korkeakoulujen toiminnan laadun sekä hallinto-, organisaatio- ja johtamisrakenteiden kehittämiseen. - Yhteistyötä lisäämällä saadaan syntymään resursseiltaan ja vaikuttavuudeltaan nykyistä vahvempia yksiköitä ja kyetään luomaan kansainvälisesti korkeatasoista koulutus- ja tutkimustoimintaa, Kalliomäki totesi.

- Taidealojen kehityksen keskeinen kysymys on, miten pienten taideyliopistojen vaikuttavuutta voidaan vahvistaa. Yksi keino on kehittää toiminnan organisoitumista ja pyrkiä vapauttamaan voimavaroja itse taiteen kehittämiseen, Kalliomäki sanoi.

Kalliomäki pitää hyvänä Taideteollisen korkeakoulun rehtorin Yrjö Sotamaan esittämää ajatusta innovaatioyliopistosta, jonka muodostaisivat Taideteollinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Kauppakorkeakoulu. Korkeakoulut ovat jo keskustelleet mahdollisuuksista syventää yhteistyötään. - Yhtenä mahdollisuutena on ollut innovaatioyliopiston synnyttäminen luomalla rakenne, jossa kolme itsenäistä ja oman identiteetin omaavaa yliopistoa voisi tehdä uudenlaista yhteistyötä. Pohjimmainen kysymys on ollut, miten voidaan rakentaa innovaatioita ruokkivia monialaisia ympäristöjä, tehostaa tutkimustulosten kaupallistamista ja tehostaa innovaatiojärjestelmän kehittämistä, Kalliomäki totesi.

Kalliomäki korosti opetusministeriön tukevan vahvasti innovaatioyliopiston kaltaisen yhteistyön kehittämistä. - Innovaatioyliopisto on opetusministeriön näkökulmasta hanke, joka luo uusia rakenteita ja tehokkuutta. Tähän voitaisiin päästä kehittämällä ensi vaiheessa esimerkiksi kolmen yliopiston yhteistä koulutusohjelmaa tai yhteistä laitosta.

Opetusministeri Antti Kalliomäki maanantaina 4.9. klo 13.00 Taideteollisen korkeakoulun avajaisissa Sampo-sali, Taideteollinen korkeakoulu, Hämeentie 135 C, Helsinki

_ _ _

Lisätietoja: erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, puh. (09) 160 77418

Opetusministeriö