Hyppää sisältöön

Tekes 24.04.2007

Yhdeksän huippututkijaa FiDiPron haun toiselle kierrokselle

Document Actions

Tekesin järjestämässä FiDiPro-ohjelman aiehaussa on päässyt jatkoon yhdeksän projektia kansainvälisten huipputason professorien rekrytoimiseksi Suomeen. Suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset jättivät haussa yhteensä 22 hakemusta.

FiDiPro (Finland Distinguished Professor Programme) on Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen ohjelma, jonka avulla yliopistot ja tutkimuslaitokset voivat rekrytoida alansa arvostettuja professoreita määräajaksi Suomeen.

"Jatkoon kutsutut ovat menestyneet hyvin myös yliopiston omassa arvioinnissa. Tekes haluaa rahoittaa niitä aloja, jotka yliopistot itsekin näkevät tärkeiksi. Siten FiDiPro ei jää yksittäiseksi projektiksi vaan on osa huippuosaamisen ympäristöjen syntyä", kertoo teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti Tekesistä.

Yhteistyötä yritysmaailman kanssa

FiDiPro-ohjelma kansainvälistää suomalaista tutkimusmaailmaa ja teknologian kehittämistä. Tekesin rahoittamissa FiDiPro-projekteissa kansainväliset professorit työskentelevät yhteistyössä myös tuotekehitystä tekevien yritysten kanssa.

"Huippututkijoiden osaamiselle on varmasti käyttöä myös elinkeinoelämässä. Tekes toivookin vahvaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä yritysten kanssa myös FiDiPro-projekteissa", toteaa teknologiajohtaja Mika Aalto.

"Yritykset kannattaa ottaa mukaan keskusteluun jo projektiehdotusta ideoitaessa."

Tekesin jatkoon valitsemat FiDiPro-professori-ehdokkaat tulevat Keski-Euroopasta, Venäjältä, Japanista ja Yhdysvalloista. He edustavat eri tutkimusaloja tieto- ja viestintäteknologiasta, energiatehokkaiden materiaalien kehittämiseen ja innovaatioiden synnyn tutkimukseen.

Lopulliset valinnat kesän jälkeen

Toinen hakuvaihe päättyy 21.5.2007. Yliopistot ja tutkimuslaitokset toimittavat toisessa vaiheessa varsinaisen hakemuksen, jossa kuvataan FiDiPro-projektin suunnitelma ja tulosten hyödyntämismahdollisuudet, eli se mitkä yritykset voivat hyödyntää tuloksia liiketoiminnassaan ja miten.

Tekes käyttää poikkeuksellisesti ulkopuolisia arvioitsijoita kutsuttavaksi esitettävän tutkijan tason arviointiin. Lopulliset päätökset FiDiPro-haun tuloksista tehdään viimeistään syyskuussa.

Tekesin FiDiPro-aiehaussa toiseen vaiheeseen hyväksytyt aiesuunnitelmat

Lisätietoja

Teknologiajohtaja
Mika Aalto
Puh. 010 605 5886
mika.aalto@tekes.fi

Teknologia-asiantuntija
Erja Ämmälahti
Puh. 010 60 55422
erja.ammalahti@tekes.fi

Tekes