Hyppää sisältöön

Suomen Akatemia 02.10.2007

Biotieteiden ja ympäristön tutkimukseen 30 miljoonaa euroa

Document Actions

Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on jakanut noin 30 miljoonaa euroa tutkimushankkeisiin.Tästä summasta valtaosa, 22,3 miljoonaa euroa, käytettiin laajoihin tutkimushankkeisiin. Toimikunta pystyi rahoittamaan aikaisempaa enemmän hankkeita, yhteensä 69 kappaletta. Rahoitettavat tutkimushankkeet ovat pääosin neljävuotisia ja niiden keskimääräinen koko on 320 000 euroa.

Rahoitus on mitoitettu siten, että hankkeessa voi työskennellä 1-2 tutkijaa neljän vuoden ajan. Tällä tavoin toimikunta haluaa tukea pitkäjänteistä, laadukasta tutkimusta ja tukea tutkijanuraa sen eri vaiheissa. Neljän vuoden aikana tutkija voi tehdä väitöskirjan tai tutkijatohtorivaiheessa oleva tutkija pätevöityä urallaan.

Toimikunnalla oli käsiteltävänään yhteensä 264 hakemusta muun muassa biokemian, ekologian, solu- ja kehitysbiologian, metsätaloustieteen ja maantieteen aloilta. Eniten rahoitusta saivat biokemian, molekyylibiologian, mikrobiologian, perinnöllisyystieteen ja biotekniikan sekä  ekologian, evoluutiotutkimuksen ja systematiikan aloihin kuuluvat hankkeet.
 
Yliopistoista eniten rahoitusta saivat Helsingin, Turun, Oulun ja Joensuun yliopistot, joista lähetettiin myös eniten hakemuksia. Rahoituksen saajien keski-ikä on noin 50 vuotta ja rahoituksen saajista 22 prosenttia on naistutkijoita.

Nuorin yleisen tutkimusmäärärahan saaja on Helsingin yliopistossa työskentelevä tutkija Maria Vartiainen, joka on syntynyt vuonna 1976. Vartiainen tutkii tuman aktiinin perusominaisuuksia. Tämä tutkimus on tärkeää, jotta opitaan ymmärtämään kuinka tuman aktiini toimii solun kannalta elintärkeissä tehtävissä. Tutkimuksen tuloksilla on vaikutusta usealla perussolubiologian alalla geenien ilmentymisen säätelystä solun tiedonsiirtoreittien toimintaan.


Tutkijatohtorit kannustetaan liikkumaan ja itsenäistymään

Tutkijatohtorin projektirahoitusta haki 156 nuorta tutkijaa, joista 38 tutkijaa rahoitetaan 7,5 miljoonalla eurolla.  53 prosenttia heistä oli naisia. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta halusi kannustaa nuoria tutkijoita liikkumaan ja itsenäistymään. Se huomioi päätöksissään erityisesti tutkijan tutkimusympäristön eli yliopiston tai tutkimuslaitoksen vaihdokset sekä tutkijan itsenäistymisen. Aikaisempaa useampi hakija sai rahoituksen, sillä tänä vuonna toimikunta suuntasi lisämäärärahaa erityisesti tutkijatohtorin projekteille.

26 hakijaa haki erikseen myös oman ryhmän perustamiseen tarkoitettua lisämäärärahaa. Se myönnettiin kolmelle erityisen ansioituneelle tutkijatohtorille Mikael Björklundille, Vesa Paajaselle sekä Mikael Puurtiselle. Lisämäärärahan suuruus on enintään 120 000 euroa.


Myönnön saaneiden hakijoiden luettelot ja myönnetet rahoitussummat on nähtävissä Akatemian verkkosivuilla www.aka.fi kohdassa Tutkimusrahoitus > Päätökset > Biotieteiden ja ympäristön tutkimus > Päätökset 2.10.2007

Lisätietoja antavat:
- yksikön johtaja Jaana Roos, p. (09) 7748 8338
- tiedeasiantuntija Jaana Lehtimäki, p. (09) 7748 8373 tai 040 8249019
- tiedeasiantuntija Mirka Gustafsson, p. (09) 7748 8493
- sähköpostit etunimi.sukunimi@aka.fi

Suomen Akatemia