Akatemian ylijohtaja Anneli Pauli EU:n tutkimuksen huippuvirkaan
Document Actions
Suomen Akatemian tutkimuksesta ja kansainvälisistä asioista vastaava ylijohtaja MMT Anneli Pauli on nimitetty Euroopan komission tutkimuskeskuksen Joint Research Centerin varapääjohtajaksi. Suomalaisia on EU:n tutkimuksen ja tiedepolitiikan johdossa ollut tähän mennessä niukasti. Näin siitä huolimatta, että Suomi on monissa kansainvälisissä vertailuissa noussut juuri tutkimus- ja tiedepolitiikan osaajana mallimaaksi. Anneli Pauli aloittaa uudessa virassa Brysselissä keväällä 2007.
Euroopan komission
tutkimuskeskus JRC on komission sisällä oma pääosastonsa ja sen hallinto
toimii Brysselissä. Keskuksella on seitsemän eri alan tutkimuslaitosta,
jotka sijaitsevat Belgiassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa ja
Espanjassa. Yhteensä tutkimuskeskuksessa työskentelee 2000 henkilöä ja sen
vuosibudjetti on 300 miljoonaa euroa. Tutkimuskeskuksen pääjohtaja on
saksalainen Roland Schenkel.
Anneli Pauli kuvailee JRC:tä
Euroopan komission sektoritutkimuslaitokseksi. Keskuksen tavoitteena on
tuottaa tutkittua tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi
esimerkiksi
kuluttajasuoja-asioiden, kemikaalien ja ympäristöntutkimuksen sekä
energiatutkimuksen alalta.
” JRC:n tutkimustyö
on keskeisessä asemassa muun muassa Euroopan tulevan
kemikaalilainsäädännön REACHin näkökulmasta. Myös eläinkokeiden
korvaamiseen kehitettävät uudet koekäytännöt sekä esimerkiksi
muuntogeenisten organismien tutkimus ovat ajankohtaisia tutkimusaiheita
JRC:ssä”, Anneli Pauli sanoo.
Anneli Pauli pitää tärkeänä, että JRC:stä tulisi jatkossa nykyistä tunnetumpi
eurooppalainen tutkimuskeskus, myös maailmanlaajuisesti. ”Erityisesti niin,
että tutkimuskeskus tunnettaisiin korkeasta tutkimuksellisesta laadusta ja
tutkimuksen yhteiskunnallisesta
vaikuttavuudesta.”
Suomesta Anneli Pauli aikoo viedä mukanaan suomalaista johtamiskulttuuria
ja Akatemiasta laadun
korostamista ja strategista ajattelua. ”Suomen Akatemian toimintatavoista
aion viedä myös verkostoitumisen ja tavan tehdä yhteistyötä laajasti eri
toimijoiden kanssa.”
JRC:n
varapääjohtajan paikkaa haki noin 260 henkilöä eri puolilta Eurooppaa.
Dosentti Anneli Pauli on työskennellyt Suomen Akatemiassa vuodesta 1996
yksikönjohtajana, tutkimusjohtajana ja tutkimuksesta vastaava
ylijohtajana.
Lisätietoja:
- Ylijohtaja (tutkimus) Anneli Pauli, Suomen Akatemia, p. (09) 7748 8220,
anneli.pauli@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Tiedottaja Riitta Tirronen
p. (09) 7748 8369 tai 040 828 1724, riitta.tirronen@aka.fi