Aalto-korkeakoulun säädekirja allekirjoitetaan kesäkuussa
Document Actions
Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministeri Sari Sarkomaan allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön (nk. innovaatioyliopisto) säädekirjan ja säännöt. Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun muodostaman uuden yliopiston nimeksi on valittu Aalto-korkeakoulu.
Säädekirjan mukaan Aalto-korkeakoulusäätiön kansallisena erityistehtävänä
on korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen avulla tukea Suomen menestymistä,
rakentaa myönteisellä tavalla suomalaista yhteiskuntaa, sen taloutta,
tekniikkaa, taidetta, taideteollisuutta sekä kansainvälisyyttä ja
kilpailukykyä sekä edistää ihmiskunnan ja ympäristön hyvinvointia.
Säätiön hallituksen nimittää valtioneuvosto sekä muut lahjoittajat.
Valtioneuvosto nimeää opetusministeriön esittelystä viisi jäsentä, joista
kahden nimittämisessä kuullaan säätiön akateemisten asiain komiteaa sekä
ylioppilaskuntaa. Muut säätiön peruspääomaa lahjoittavat tahot nimeävät kaksi
hallituksen jäsentä. Hallituksen jäsenten on mahdollisimman monipuolisesti
edustettava säätiön toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden sekä
yhteiskuntaelämän ja elinkeinoelämän kotimaista ja kansainvälistä korkeimman
tason asiantuntemusta. Hallituksen on ajettava riippumattomasti uuden
yliopiston etua. Hallituksen jäsenen toimikausi on neljä kalenterivuotta.
Hallituksen tehtävänä on päättää säätiön strategiasta, säätiön toimintaa
ja taloutta
koskevista asioista sekä muista laajakantoisista suunnitelmista. Hallitus
valitsee rehtorin johtamaan säätiön ja sen muodostaman tiede- ja
taideyhteisön toimintaa.
Hallituksen työtä tukee ja sen rinnalla toimii akateemisten asiain
komitea, johon kuuluu korkeakoulujen johdon, professorikunnan, muun
henkilöstön ja opiskelijoiden edustajia. Rehtori nimittää akateemisten asiain
komitean korkeakoulujen esityksestä.
Säätiön peruspääoma muodostuu säätiön perustajien luovuttamasta 280 miljoonan
euron suuruisesta pääomasta. Suomen valtio luovuttaa säätiön peruspääomaksi
200 miljoonaa euroa ja säätiön muut perustajatahot 80 miljoonaa euroa.
Säädekirja ja säätiön säännöt allekirjoitetaan kesäkuussa sillä
edellytyksellä, että eduskunta myöntää vuoden 2008 ensimmäisessä
lisätalousarviossa tähän tarkoitetun 200 miljoonan euron määrärahan.
Aalto-korkeakoulu aloittaisi toimintansa elokuussa 2009, ja sen toiminta
siirtyisi kokonaisuudessaan säätiön toiminnaksi vuoden 2010 alussa.
-----
Lisätietoja:
- valtiosihteeri Heljä Misukka, (09) 160 77162
- projektijohtaja Jari Jokinen, (09) 160 77212